maanantai 12. marraskuuta 2012

Elokuvat


Teoksen kansi on värikäs, monisävyinen ja siinä on paremmin ruskettuneita ihmisiä. Kansi kertoo, että elokuvia on monenlaisia. Kaikki on tiivistetty filminauhan sisään. Sivut ovat värikkäitä ja kuvat ovat mustavalkoisia ja värillisiä elokuvasta riippuen. Teoksen kuvat ovat kuuluisia elokuvista ja näyttelijöistä. Kuvat ovat valittu siksi, että ne vaikuttavat ihmisiin ja kuvat ovat merkittäviä elokuvien maailmassa.
         Teoksessa on elokuvia laidasta laitaan. Teos lähtee liikkeelle Peter von Baghin henkilökohtaisesta tunnustuksesta. Kaikki liittyvät elokuviin ja niiden henkilöstöön. Kirjan asiat ovat suurinpiirtein aikajärjestyksessä. Teoksessa käytetään kirjakieltä. Tekstin lopussa osoitetaan kunnioitusta näyttelijöille ja elokuville. 
        Elokuvia on monenlaisia ja ne lajitellaan ero lategorioihin, joihin sisältyy muunmuassa. toimintaelokuvat, komediaelokuvat ja fantasiaelokuvat. Elokuva esimerkkejä mainituistaelokuva -kategorioista ovat muunmuassa. toimintaelokuvista tuttu Die Hard ja Rambo, komediaelokuvista taas Scary Moviet, ja fantasiaelokuvista Harry Potter saga ja Taru Sormusten Herrasta (The Lord Of The Rings) saga. Kuuuluisia näyttelijöitä ovat: Sylvester Stallone, Angelina Jolie, Johhny Depp, Harrison Ford, Aku Hirviniemi sekä Samuli Edelmann. 
       Kirjoittaja on elokuvien asiantuntija. Hän tarkastelee elokuvien historiaa monista eri näkökulmista. Hänellä on laaja tietämys aiheesta. Lähteitä on käytetty monipuolisesti, mutta Peter von Baghin asiantuntemus näkyy tekstissä. Kaikki tiedot täsmäävät meidän ennalta tietämiimme tietoihin eli tämä teos on todella luotettava. Teoksessa on paljon faktaa, mutta jokaisessa asiassa kirjoittaja kertoo oman mielipiteensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti