Heti kirjan käteeni saadessani kiinnitin erityisesti huomiota kirjan upeaan kanteen, jota kuvitti Tove Janssonin piirtämä hobitti, jolla oli kilpi sekä pitkä kirves. Hobitin takana on kirjassa tutuksi tuleva Yksinäinen vuori, jonka alla ratsastaa pieni retkikunta, joka koostuu kääpiöistä. Sekä vuoren yläpuolella lohikäärme vahtii kulkuetta sekä vuorta jonka lohikäärme valloitti. Kirjan luettuani huomasin, miten kirjan kansi todella hienosti kiteytti kaikki 331 sivua yhteen kuvaan. Kirja alkoi J.R.R Tolkienin selityksellä kirjan pienistä asioista, muunmuassa kyseisen fantasiamaailman aakkosista, ja siitä miksi mitäkin asioita kutsutaan. Kirja herätti heti minussa tietynlaisen mielenkiinnon mitä tulemanpitää, vaikka luinkin vain riimuista ja siitä miten örkkejä kutsutaan hiiseiksi.
Kirjassa on 19 kappaletta, joista jokainen on hieman ainutlaatuinen omallatavallansa. Kirja alkoikin kappaleella Odottamaton Juhla. Kirja alkoi hyvin rauhallisissa merkeissä päähenkilö, Bilbo Reppulin pienestä kaninkolosta, jota kodiksi kutsutaan paikasssa Kontu. Kontu sijaitsee fantasiamaailman läntisessä osassa. Bilbo on hobitti. Hobitit ovat pieniä ja ketteriä veikkosia (ainakin osa), jotka eivät yleensä innostu seikkailuista tai muista vähänkään vaarallisemmista retkistä. He ovat rauhallista väkeä ja tykkäävät oleskella pienissä taloissaan ja liikuskella vihreillä pelloilla omassa pikku kylässään. Kirjan ensimmäinen kappale tutustutti minut kirjan tärkeimpiin henkilöihin, joita ovat: Bilbo Reppuli (päähenkilö), Gandalf (omalla tavannlansa tärkeä henkilö, mutta häviää aina välillä kirjassa omille teillensä) sekä tietysti kääpiöseurue, jota johtaa kääpiöiden kuningas Thorin (vuorenalainen kuningas), jonka mukana Bilbo matkustaa kohti Yksinäistä Vuorta (Erebor, kääpiöiden vanha valtakunta, jonka lohikäärme Smaug valloitti kullanhimossaan). Kirjaa edetessä vastaan tulee todella paljon erilaisia hahmoja haltijoista ihmisiin sekä hiisiin eli örkkeihin. Kaikkia oli todella haastavaa pitää mielessä, mutta siinäkin J.R.R Tolkien oli todellakin onnistunut, joka oli minun mieleeni, että hän oli erinomaisesti jaotellut kappaleet siten, että jokaisessa kappaleessa oli eri hahmot, jotka pyörivät retkikunnan ympärillä. Toisessa kappaleessa olivat haltijat, ja toisessa hiidet. Kuitenkin kirjan parissa viimeisessä kappaleessa, iso osa kirjassa ilmestyneistä hahmoista kokoontuivat ei niin rauhallisissa merkeissä Viiden armeijan sodassa Ereborissa, jälkeen Smaugin kukistamisen.
Välillä kirjaa lukiessani tuntui että kirja ikäänkuin pysähtyi paikoillensa, eikä seuraaviin 50:een sivuun tapahtunut mitään muuta kuin istumista vuorten sisäisissä luolissa tai kaninkolon pienessä ruokapöydässä. Kirjaa olisi mielestäni voinut lyhennellä joistain kohdista, sillä tuntui kuin kappaleita oltaisiin vain pidennelty ja pidennelty ilman minkäänlaista päämäärää. Varsinkin ensimmäiset 150:ntä sivua oli pienoista kärsivällisyyden kanssa taistelemista kun oikein mitään varsin hektistä ei tapahtunut. Ellei mukaan lasketa Sumuvuorten tuomia vaaroja tai ihmistä, Beornia, joka pystyi muuntautumaan isoksi karhuksi. Kuitenkin heti sivun 150 jälkeen alkoi tapahtumaan, kun pääsin kappaleeseen Hämähäkkejä. Tämä kappale oli ikäänkuin kirjan käännekohta rauhallisemmasta retkeilystä nopeampaan juoksenteluun paikasta toiseen.
Kirjassa oli kaikkitietäväkertoja, joka ikäänkuin oli lukijan kaveri. Aina välillä kertoja sanoi jotakin lukijalle mikä oli todella ovelasti Tolkienilta tehty. Kirja olisi ollut vieläkin parempi lukukokemukseltaan ellen olisi ehtinyt katsomaan kahta ensimmäistä kirjasta tehtyä elokuvaa. Tiesin mihin ryhdyin ennenkuin aloin lukemaan kirjaa koska olin kuullut muunmuassa isoveljeltäni kritiikkejä elokuvia kohtaan, ja osasin jotenkin odottaa että kirja tulee olemaan todella erilainen mitä elokuvat olivat minulle aikaisemmin kertoneet. Kuitenkin hymy tuli huulille kun kirjaa luki ja pystyi poimimaan samanlaisuuksia elokuvasta, mutta samalla ihmetytti todella paljon, miten elokuvat voivat poiketa kirjasta niinkin paljon kuin tässä tapauksessa.
Suosittelisin kirjaa todella paljon kaikille niille jotka ovat aloittelijoita kirjojen lukemisessa, kuten minä, eivätkä jaksa lukea pitäveteisiä kirjoja, joissa pitäisi hirveästi käyttää omia aivoja selvittääkseen mitä oikein tapahtuu. Hobitti soveltuu todella hyvin tällaiseen mukavaan ja rentoon lukukokemukseen. Hobitti oli todella helppolukuinen kirja, eivätkä sivutkaan olleet mitenkään raskaita luettavia, joka on hyvä asia. Kirjassa oli myös kuvia, jotka kevensivät lukutaakkaa mitä ei juurikaan ollut kirjan mielenkiintoisuuden takia. Oli todella mukava katsella Tove Janssonin hienosti piirtämiä kuvia erilaisista kohtauksista kuten kun lohikäärme Smaug lenteli kylän yläpuolella ennen sen hyökkäystä. Kirjassa on myös paljon lauluja, joita eri hahmot lauleskelevat kirjan edetessä ja ne vievät muutaman osan kirjasta. Vaikka kirja loppuikin hieman surulliseen ja haikeaan kohtaukseen niin jättääpähän jotakin mietittävää nukkumaan mentäessäni. Todella hyvä teos.
