Lavastus oli onnistunut hyvin ja siinä käytettiin kaikkea mihin vain kädet saatiin kiinni, lattiasta portaiden kaiteeseen. Lavastukseen kuului huoneisto, joka kuului farssin päähenkilöille, Berginseille. Lavastuksessa oli yksi sohva, jonka ympärillä tapahtui kaikkea. Lavastuksessa oltiin myös otettu huomioon näyttelijöiden liikkumistavat. Paikkoja, joihin näyttelijät pystyivät menemään juonen ohella oli monia. Lavastuksessa oli kolme ovea, jotka kävivät melkeinpä koko ajan. Lavastus oli hyvin onnistunut.
Riemurahat näytelmässä esiintyi Lappeenrannan kaupunginteatterin oma väki. Lempihahmot minusta oli kaljumies, joka tykkäsi huutaa sekä itse päähahmo Henry Bergins, joka oli tunteiden vallassa ja sekaisin koko näytelmän ajan. Parhaiten mieleen jääneet kohtaukset olivat ne, joissa esiintyjät olivat sohvalla peiton alle piilottautuneita ja poliisi kävelee huoneistoon takaisin. Sekä kun mafiapomo astui huoneistoon ja huusi "CARTELLA, CARTELLA" ja alkoi ampumaan leluaseellaan.
Minulle jäi näytelmästä todella hyvä olo. Näytelmässä sai nauraa ja oli ilo katsella miten näyttelijöilläkin oli hauskaa esiintyessään sekä muiden katselijoiden ilmeitä katsomossa. Esitys ei ollut hurjan sekava, joten sitä pystyi seuraamaan ilman liikaa miettimistä että "mitä äsken tapahtui." Eikä siinä ollutkaan hirveästi aikaa miettiä sitä mitä äsken tapahtui sillä koko ajan tapahtui jotain uutta ja odottamatonta. Farssi oli minulle ihan uudenlainen näytelmä kokemus, joten oli todella hauskaa seurata sitä millainen näytelmämuoto se oikeasti on.