Lukukokemukseni kirjasta "Hobitti eli Sinne ja takaisin"

              Sain vihdoin Hobitin luettua, ja voin sanoa että kirja oli todella hyvä. En ole erityisesti kirjojen ystävä, mutta silloin kun vastaan sattuu itseään kiinnostava kirja, niin kannattaahan sitä kokeilla lukea. Hobitti oli iloiseksi yllätykseksi tällaiselle kirjojen kaartajalle todella hyvä ja avartava lukukokemus.

              Heti kirjan käteeni saadessani kiinnitin erityisesti huomiota kirjan upeaan kanteen, jota kuvitti Tove Janssonin piirtämä hobitti, jolla oli kilpi sekä pitkä kirves. Hobitin takana on kirjassa tutuksi tuleva Yksinäinen vuori, jonka alla ratsastaa pieni retkikunta, joka koostuu kääpiöistä. Sekä vuoren yläpuolella lohikäärme vahtii kulkuetta sekä vuorta jonka lohikäärme valloitti. Kirjan luettuani huomasin, miten kirjan kansi todella hienosti kiteytti kaikki 331 sivua yhteen kuvaan. Kirja alkoi J.R.R Tolkienin selityksellä kirjan pienistä asioista, muunmuassa kyseisen fantasiamaailman aakkosista, ja siitä miksi mitäkin asioita kutsutaan. Kirja herätti heti minussa tietynlaisen mielenkiinnon mitä tulemanpitää, vaikka luinkin vain riimuista ja siitä miten örkkejä kutsutaan hiiseiksi. 

             Kirjassa on 19 kappaletta, joista jokainen on hieman ainutlaatuinen omallatavallansa. Kirja alkoikin kappaleella Odottamaton Juhla. Kirja alkoi hyvin rauhallisissa merkeissä päähenkilö, Bilbo Reppulin pienestä kaninkolosta, jota kodiksi kutsutaan paikasssa Kontu. Kontu sijaitsee fantasiamaailman läntisessä osassa. Bilbo on hobitti. Hobitit ovat pieniä ja ketteriä veikkosia (ainakin osa), jotka eivät yleensä innostu seikkailuista tai muista vähänkään vaarallisemmista retkistä. He ovat rauhallista väkeä ja tykkäävät oleskella pienissä taloissaan ja liikuskella vihreillä pelloilla omassa pikku kylässään. Kirjan ensimmäinen kappale tutustutti minut kirjan tärkeimpiin henkilöihin, joita ovat: Bilbo Reppuli (päähenkilö), Gandalf (omalla tavannlansa tärkeä henkilö, mutta häviää aina välillä kirjassa omille teillensä) sekä tietysti kääpiöseurue, jota johtaa kääpiöiden kuningas Thorin (vuorenalainen kuningas), jonka mukana Bilbo matkustaa kohti Yksinäistä Vuorta (Erebor, kääpiöiden vanha valtakunta, jonka lohikäärme Smaug valloitti kullanhimossaan). Kirjaa edetessä vastaan tulee todella paljon erilaisia hahmoja haltijoista ihmisiin sekä hiisiin eli örkkeihin. Kaikkia oli todella haastavaa pitää mielessä, mutta siinäkin J.R.R Tolkien oli todellakin onnistunut, joka oli minun mieleeni, että hän oli erinomaisesti jaotellut kappaleet siten, että jokaisessa kappaleessa oli eri hahmot, jotka pyörivät retkikunnan ympärillä. Toisessa kappaleessa olivat haltijat, ja toisessa hiidet. Kuitenkin kirjan parissa viimeisessä kappaleessa, iso osa kirjassa ilmestyneistä hahmoista kokoontuivat ei niin rauhallisissa merkeissä Viiden armeijan sodassa Ereborissa, jälkeen Smaugin kukistamisen.

           Välillä kirjaa lukiessani tuntui että kirja ikäänkuin pysähtyi paikoillensa, eikä seuraaviin 50:een sivuun tapahtunut mitään muuta kuin istumista vuorten sisäisissä luolissa tai kaninkolon pienessä ruokapöydässä. Kirjaa olisi mielestäni voinut lyhennellä joistain kohdista, sillä tuntui kuin kappaleita oltaisiin vain pidennelty ja pidennelty ilman minkäänlaista päämäärää. Varsinkin ensimmäiset 150:ntä sivua oli pienoista kärsivällisyyden kanssa taistelemista kun oikein mitään varsin hektistä ei tapahtunut. Ellei mukaan lasketa Sumuvuorten tuomia vaaroja tai ihmistä, Beornia, joka pystyi muuntautumaan isoksi karhuksi. Kuitenkin heti sivun 150 jälkeen alkoi tapahtumaan, kun pääsin kappaleeseen Hämähäkkejä. Tämä kappale oli ikäänkuin kirjan käännekohta rauhallisemmasta retkeilystä nopeampaan juoksenteluun paikasta toiseen.  

          Kirjassa oli kaikkitietäväkertoja, joka ikäänkuin oli lukijan kaveri. Aina välillä kertoja sanoi jotakin lukijalle mikä oli todella ovelasti Tolkienilta tehty. Kirja olisi ollut vieläkin parempi lukukokemukseltaan ellen olisi ehtinyt katsomaan kahta ensimmäistä kirjasta tehtyä elokuvaa. Tiesin mihin ryhdyin ennenkuin aloin lukemaan kirjaa koska olin kuullut muunmuassa isoveljeltäni kritiikkejä elokuvia kohtaan, ja osasin jotenkin odottaa että kirja tulee olemaan todella erilainen mitä elokuvat olivat minulle aikaisemmin kertoneet. Kuitenkin hymy tuli huulille kun kirjaa luki ja pystyi poimimaan samanlaisuuksia elokuvasta, mutta samalla ihmetytti todella paljon, miten elokuvat voivat poiketa kirjasta niinkin paljon kuin tässä tapauksessa. 

       Suosittelisin kirjaa todella paljon kaikille niille jotka ovat aloittelijoita kirjojen lukemisessa, kuten minä, eivätkä jaksa lukea pitäveteisiä kirjoja, joissa pitäisi hirveästi käyttää omia aivoja selvittääkseen mitä oikein tapahtuu. Hobitti soveltuu todella hyvin tällaiseen mukavaan ja rentoon lukukokemukseen. Hobitti oli todella helppolukuinen kirja, eivätkä sivutkaan olleet mitenkään raskaita luettavia, joka on hyvä asia. Kirjassa oli myös kuvia, jotka kevensivät lukutaakkaa mitä ei juurikaan ollut kirjan mielenkiintoisuuden takia. Oli todella mukava katsella Tove Janssonin hienosti piirtämiä kuvia erilaisista kohtauksista kuten kun lohikäärme Smaug lenteli kylän yläpuolella ennen sen hyökkäystä. Kirjassa on myös paljon lauluja, joita eri hahmot lauleskelevat kirjan edetessä ja ne vievät muutaman osan kirjasta. Vaikka kirja loppuikin hieman surulliseen ja haikeaan kohtaukseen niin jättääpähän jotakin mietittävää nukkumaan mentäessäni. Todella hyvä teos.

Lukittuna parvekkeelle - Parvekejumalat (Versio 2)

Anja Snellman on suomalainen kirjailija, hän on syntynyt Helsingissä vuonna 1954. Anja Snellman kirjoittaa enimmäkseen romaaneja, mutta hän on myös kirjoittanut kaksi osuvaa runoteosta. Hänen kirjojaan on käännetty 14:lle eri kielelle. Snellman on palkittu kirjallisesta urastaan Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2007.

      Kirjan nimi on "Parvekejulamat", kirjan kustantaja sekä julkaisija on Kustannusosakeyhtiö Otava 2010. 

      Teoksen miljöö sijoittuu Itä-Helsingin lähiöön sekä Helsinkiin itseensä koska päähenkilö käy siellä koulua. Kirjan keskeisimmät henkilöt ovat romanimuslimitaustainen Anis F. Muumi sekä Alla Pohjola, joka yrittää hakea turvaa islaminuskosta. Päähenkilöiden Aniksen ja Allan tarinat kirjassa kerrotaan vuoroluvuissa. Molemmat tarinat kiteytyvät toisiinsa hienolla tavalla kirjan mietteliästä ja toisaalta kamalaa loppua kohde. Kirjan tapahtuma-aika on elokuusta joulukuuhun vuonna 2008.

      Kirjassa valtaa käyttävät päähenkilön Anis F. Muumin perheenjäsenet sekä Helsingin asukkaat. Vallankäyttö kohdistuu eniten päähenkilö Anikseen. Aniksen perhe perustelee vallankäyttöään islaminuskon näkökulmasta. Itä-Helsingin asukkaat käyttävät itse tuottamaa valtaa muualta tulleita vastaan tekemällä heille kiusaa mm: kiusaamalla sukunimestä. Vallankäytön seurauksena kirja saa karmaisevan sekä ahdistavan lopun. Aniksen perhe käyttää häntä hyväkseen teettämällä hänelle liian paljon kotitöitä sekä kieltämällä häneltä lähes kaiken mitä murrosikäisen nuoren naisen tekisi mieli tehdä.
 
     Jos olisin itse samassa tilanteessa kuin Anis, niin en tiedä itsekkään miten selviytyä. Tyttö on ulkomaalaistaustainen mikä altistaa hänet vaaralle tulla kiusatuksi koska on erilainen. Myös hänen kotiolot ovat todella ankarat, sillä perhe seuraa islaminuskoa todella tarkasti. Kirja ei kerro kenenkään mies henkilön taustaa tai tarinaa tarkasti. Aniksen identiteettiin vaikuttaa monet tekijät kuten hänen kotinsa, sekä kaikki ulkopuoliset vaikutteet kuten koulu sekä kaverit. Mielestäni kirjassa miehet ovat arvomaailmassa korkeammalla kuin naiset sillä he käyttävät valtaa naishenkilöihin enemmän kuin omaa sukupuolta oleviin.

   
     Teoksen teema on ajankohtainen, sillä kovasti pinnalla ovat ihmisarvoihin sekä tasa-arvoon kohdistuvat kysymykset. Mielestäni kirjassa on todella hienosti kuvailtu eri kulttuurista tulleen perheen elämää arkisessa Helsingissä ja sitä miten Helsinki "muukalaisia" koettelee. Kirjassa esiintyy kotiväkivaltaa mutta, mielestäni se ei ollut niinkään keskeisessä osassa teosta. Päähenkilön Anis F. Muumin isä sekä veli muun muassa lukitsivat Aniksen parvekkeelle, mistä sitten loppujen lopuksi kirja saa myös nimensä. Oli todella erilaista lukea teosta jonkun muun kulttuurin näkökulmasta ja heidän tavoistaan. Aniksen isä on todella ankara ja noudattaa omaa uskontoaan eikä salli oikein mitään mitä hän tuntee vääräksi. Anis on ikäänkuin kodin oma pieni orja, jolla ei ole oikeuksia. Äidin ja isän pahanolon tunteet kohdistuvat Anikseen mutta eivät hänen veljeensä. Anis on sopeutumaton. 

    Oma mielipiteeni kirjasta lukukokemuksena oli varsin miellyttävä. Anja Snellman oli käyttänyt hyvää kieltä kirjoittaessaan tätä teosta. Tykkäsin todella paljon siitä, miten teoksen kieleen oltiin sekoitettu hienosti toisen kansallisuuden kieltä. Teos laittoi miettimään, mitä kaikkea ihmiset voivat tehdä uskoakseen lujasti omaan uskontoonsa, ja miten se vaikuttaa koko perheen elämään. Kirja oli kerrassaan loistava lukukokemus, vaikkakin alussa oli hiukan vaikea päästä itse kirjaan kiinni, sillä kappaleet ja niiden jaottelu päähenkilöiden sekä ajan mukaan oli hämmentävä. Teoksessa hypittiin joulukuusta elokuuhun ja elokuusta taas marraskuuhun. Muuten romaanissa ei ollut mielestäni oikein mitään aihetta kritiikkiin. Totta kai joitakin pieniä asioita olisi Anja Snellman voinut jättää pois, mutta nekin asiat kuitenkin toivat teokseen oman pienen lisäyksen. Tykkäsin myös todella paljon siitä, miten melkein kaikkea kuvattiin tytön näkökulmasta ja siitä, mitä hän joutui kokemaan ollessaan se sopeutumaton ja ikään kuin olematon hänen perheelleensä.

    Suosittelen kirjaa kaikille innokkaille lukijoille! Kuitenkin omasta mielestäni kirja voisi olla kohdistettu vanhempaan ikäryhmään sänky luettavaksi. Saapahan jotakin miettimistä kirjan lopuksi kun käy nukkumaan että onko kaikki sitä miltä näyttää.

Lukittuna parvekkeelle - Parvekejumalat

Anja Snellman on suomalainen kirjailia ja hän on syntynyt Helsingissä vuonna 1954. Anja Snellman kirjoittaa enimmäkseen romaaneja, mutta hän on myös kirjoittanut kaksi osuvaa runoteosta. Hänen kirjojaan on käännetty 14 eri kielelle. Snellman on palkittu kirjallisesta urastaan Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2007.

      Kirjan nimi on "Parvekejumalat". Sen on kirjoittanut Anja Snellman ja kustantajana sekä julkaisijana toimii Kustannusosakeyhtiö Otava. Kirja on julkaistu vuonna 2010 ja se kuuluu kirjalajiin romaanit. Painopaikkana on Otavan Kirjapaino Oy Keuruu 2010. 

      Teoksen miljöö kohdistuu Itä-Helsingin lähiöön sekä Helsinkiin itseensä koska päähenkilö käy siellä koulua. Kirjan keskeisimmät henkilöt ovat romanimuslimi taustainen Anis F. Muumi sekä Alla Pohjola, joka yrittää hakea turvaa islaminuskosta. Päähenkilöiden Aniksen ja Allan tarinat kirjassa kerrotaan luku toisensta jälkeen. Molemmat tarinat kiteytyvät toisiinsa hienolla tavalla kirjan mietteliästä ja toisaalta kamalaa loppua kohde. Kirjan aika jaottelu on elokuusta joulukuuhun vuonna 2008.

      Teoksen teema on ajankohtainen sillä kovasti ovat huudossa ihmisarvot, tasa-arvo sekä kotiväkivalta. Mielestäni kirjassa oli todella hienosti kuvailtu eri kulttuurista tulleen perheen elämää arkisessa Helsingissä ja miten se "muukalaisia" koittelee. Kirjassa esiintyi kotiväkivaltaa mutta mielestäni se ei ollut niinkään keskeisessä osassa teosta. Päähenkilön Anis F. Muumin isä sekä veli muunmuassa lukitsivat Aniksen parvekkeelle, josta sitten loppujen lopuksi kirja saa myös nimensä. Oli todella erilaista lukea teosta jonkun muun kulttuurin näkökulmasta ja heidän tavoistaan. Aniksen isä oli todella ankara ja noudatti omaa uskontoaan eikä sallinut oikein mitään mitä hän tunti vääräksi. Anis oli ikäänkuin kodin oma pieni orja, jolla ei ole oikeuksia. Äidin ja isän pahanolon tunteen kohdistuvat Anikseen mutta ei hänen veljeensä. Anis on sopeutumaton. 

    Oma mielipiteeni kirjasta lukukokemuksena oli varsin miellyttävä. Anja Snellman oli käyttäny hyvää kieltä kirjoittaessaan tätä teosta. Tykkäsin todella paljon siitä miten teoksen kieleen oltiin sekoitettu hienosti toisen kansallisuuden kieltä. Teos laittoi miettimään että mitä kaikkea ihmiset voivat tehdä uskoakseen lujasti omaan uskontoonsa, ja miten se vaikuttaa koko perheen elämään. Kirja oli kerrassaan loistava lukukokemus, vaikkakin alussa oli hiukan vaikea päästä itse kirjaan kiinni, sillä kappaleet ja niiden jaottelu päähenkilöiden sekä ajan mukaan oli hämmentävä. Teoksessa hypittiin joulukuusta elokuuhun, ja elokuusta taas marraskuuhun. Muuten romaanissa ei ollut mielestäni oikein mitään aihetta kritiikkiin. Tottakai joitakin pieniä asioita olisi Anja Snellman voinut jättää pois, mutta nekin asiat kuitenkin toivat teokseen oman pienen lisäyksen. Tykkäsin myös todella paljon siitä miten melkein kaikkea kuvattiin tytön näkökulmasta ja siitä mitä hän joutui kokemaan ollessaan se sopeutumaton ja ikäänkuin olematon hänen perheelleensä.

    Suosittelen kirjaa kaikille innokkaille lukijoille! Kuitenkin omasta mielestäni kirja voisi olla kohdistettu vanhempaan ikäryhmään sänky luettavaksi. Saapahan jotakin miettimistä kirjan lopuksi kun käy nukkumaan että onko kaikki sitä miltä näyttää.

      

Riemurahat

Farssi on todella onnistunut yhtenä draaman alalajina. Farssi on todella koominen sekä juoni selkeytyy loppua kohde. Farssit on yleensä todella nopeatempoisia sekä niissä käytetään sarkastista huumoria, joihin sisältyy paljon väärinkäsityksiä. Riemurahat oli todella onnistunut näytelmä farssina. Siinä oli paljon niitä elementtejä, joita farsseissa yleensä onkin. Nopeatempoinen, koominen, nopeita juonenkäänteitä. Jotta farssi olisi onnistunut, sen pitää saada katsomo nauramaan ja hymyilemään. Tämä Riemurahat näytelmä onnistui siinä mainiosti.
    
Lavastus oli onnistunut hyvin ja siinä käytettiin kaikkea mihin vain kädet saatiin kiinni, lattiasta portaiden kaiteeseen. Lavastukseen kuului huoneisto, joka kuului farssin päähenkilöille, Berginseille. Lavastuksessa oli yksi sohva, jonka ympärillä tapahtui kaikkea. Lavastuksessa oltiin myös otettu huomioon näyttelijöiden liikkumistavat. Paikkoja, joihin näyttelijät pystyivät menemään juonen ohella oli monia. Lavastuksessa oli kolme ovea, jotka kävivät melkeinpä koko ajan. Lavastus oli hyvin onnistunut.
     
Riemurahat näytelmässä esiintyi Lappeenrannan kaupunginteatterin oma väki. Lempihahmot minusta oli kaljumies, joka tykkäsi huutaa sekä itse päähahmo Henry Bergins, joka oli tunteiden vallassa ja sekaisin koko näytelmän ajan. Parhaiten mieleen jääneet kohtaukset olivat ne, joissa esiintyjät olivat sohvalla peiton alle piilottautuneita ja poliisi kävelee huoneistoon takaisin. Sekä kun mafiapomo astui huoneistoon ja huusi "CARTELLA, CARTELLA" ja alkoi ampumaan leluaseellaan.

Minulle jäi näytelmästä todella hyvä olo. Näytelmässä sai nauraa ja oli ilo katsella miten näyttelijöilläkin oli hauskaa esiintyessään sekä muiden katselijoiden ilmeitä katsomossa. Esitys ei ollut hurjan sekava, joten sitä pystyi seuraamaan ilman liikaa miettimistä että "mitä äsken tapahtui." Eikä siinä ollutkaan hirveästi aikaa miettiä sitä mitä äsken tapahtui sillä koko ajan tapahtui jotain uutta ja odottamatonta. Farssi oli minulle ihan uudenlainen näytelmä kokemus, joten oli todella hauskaa seurata sitä millainen näytelmämuoto se oikeasti on.

Henning Mankellin osuva teos "Savuna Ilmaan"

Henning Mankell on ruotsalainen kirjoittaja ja hän syntyi Tukholmassa vuonna 1948. Mankellin suosituimpia ja tunnetuimpia teoksia ovat Kurt Wallander -rikosromaanit. Mankellin kaikki teokset eivät ole vain rikosromaaneja, vaan niihin sisältyy myös nuortenkirjoja. Hänen kirjoja on käännetty 41:lle eri kielelle ja myyty yli 35 miljoonaa kappaletta. Kyseinen "Savuna Ilmaan" -teos perustuu osittain TV -käsikirjoitukseen.
    
       Kirjan nimi on "Savuna Ilmaan". Sen on suomentanut Laura Jänisniemi ja kustantajana sekä julkaisijana toimii Kustannusosakeyhtiö Otava. Kirja julkaistiin vuonna 2012. Ruotsenkielinen alkuteos on nimeltään Labyrinten.
Painopaikkana on Otavan Kirjapaino Oy Keuruu 2011.
    
       Kaksi miestä löytävät luodolta keskeltä merta ihmisen pääkallon. Louise Rehnström ottaa asiakseen selvittää pääkallon alkuperän ja sen kenelle se kuuluu. Hänen tonkiessaan syvemmälle pääkallon alkuperään, nimiä alkaa nousta pintaan, muunmuassa: Bengt Ingermarsson, joka varasti kaupungilta 80 miljoonaa kruunua (teoksen tapahtumat sijoittuvat kaksi vuotta tämän katoamisen jälkeen). Hänen katoamisensa jälkeen kaupunki jäi köyhäksi ja Louisen aviomies Henrik joka on kaupunginvaltuustossa yrittää saada kaupunkia taas jalkeilleen.
   
      Kirja oli lukukokemukseltaan varsin mainio. Teoksessa oli joitakin kohtia, joita olisi voinut jättää pois, jotta kirjasta oltaisiin saatu hiukan mielekkäämpi paikka paikoin, sillä kirjassa toistettiin samaa kierrettä aika paljon. Kirjaa piti lukea ajatuksen kanssa, sillä sen etenemis ja tapahtumis vauhti olivat nopeita. Kappaleita on tiuhaa tahtia, jopa yhden virkkeen kappaleita on paikka paikoin. Kirjan etenemisnopeudesta tuli mieleen Kova laki TV -sarja. Yhdessä sivussa saattoi olla kolmekin kappaletta. Aina kun kappale vaihtui, niin tunsin kuin olisisin räpäyttänyt silmiäni ja avautunut uuteen miljööseen ja ihmisiin. Kirjassa oli mukana monia henkilöitä ja heillä oli tarkkaan kuvatut roolit. Kirja jätti suuni auki erinäisissä kohdissa kun sen tapahtumat olivat todella nopeakäänteisiä. Piti ihan miettiä että mitä juuri tapahtui.

    Tässä kyseisessä dekkarissa on kaikki dekkariin tarvittavat ainekset. Kirjassa oli muutama kohta, jossa tuli jännityksen tunne, mutta niitä oli aivan liian vähän. Jännitystä tuovia kohtia olisi voinut olla hiukan enemmän. Yksi asia joka herätti mielenkiintoa oli vuoropuhelut. Teoksessa oli paljon vuoropuheluita. Vuoropuheluiden ansiosta kirjasta tuli paljon mielekkäämpi lukea ja sai ajatuksen siitä, mitä kirjan henkilöillä oli mielessään. Vuoropuhelun olisi voinut tehdä vähän selkeälukuisemmiksi, mutta muuten ne olivat todella onnistunut asia. Oltaisiinko kirjaa voitu tehdä jännittävämmäksi ja nopeatempoisemmaksi dekkariksi jos kirjan pitkäveteisyyttä ja turhia toistuvuuksia oltaisiin jätetty pois? Kirjassa kuvattiin hyvin nykypäivän ongelmia, sillä siinä olikin aiheena velkakierteet, raha ongelmat ja kaupungin sisäisiä omia ongelmia. Kirjassa myös oli talousrikollisuutta, mikä antaa oman vivahteen itse teokseen.

   Kaikkien pienten huonouksien ohella kirja oli todella hyvä teos. Sitä sai nautinnolla lukea ja pääsi päähenkilö Louisen mieleen mukaan ja kykeni miettimään miten itse olisi voinut asiat tehdä. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pitävät rikoskirjallisuudesta.
 "Paikkaan, josta Ruotsi alkaa ja johon se loppuu." - Henning Mankell

Elokuvat

Teoksen kansi on värikäs, monisävyinen ja siinä on paremmin ruskettuneita ihmisiä. Kansi kertoo, että elokuvia on monenlaisia. Kaikki on tiivistetty filminauhan sisään. Sivut ovat värikkäitä ja kuvat ovat mustavalkoisia ja värillisiä elokuvasta riippuen. Teoksen kuvat ovat kuuluisia elokuvista ja näyttelijöistä. Kuvat ovat valittu siksi, että ne vaikuttavat ihmisiin ja kuvat ovat merkittäviä elokuvien maailmassa.

         Teoksessa on elokuvia laidasta laitaan. Teos lähtee liikkeelle Peter von Baghin henkilökohtaisesta tunnustuksesta. Kaikki liittyvät elokuviin ja niiden henkilöstöön. Kirjan asiat ovat suurinpiirtein aikajärjestyksessä. Teoksessa käytetään kirjakieltä. Tekstin lopussa osoitetaan kunnioitusta näyttelijöille ja elokuville. 

        Elokuvia on monenlaisia ja ne lajitellaan ero lategorioihin, joihin sisältyy muunmuassa. toimintaelokuvat, komediaelokuvat ja fantasiaelokuvat. Elokuva esimerkkejä mainituistaelokuva -kategorioista ovat muunmuassa. toimintaelokuvista tuttu Die Hard ja Rambo, komediaelokuvista taas Scary Moviet, ja fantasiaelokuvista Harry Potter saga ja Taru Sormusten Herrasta (The Lord Of The Rings) saga. Kuuuluisia näyttelijöitä ovat: Sylvester Stallone, Angelina Jolie, Johhny Depp, Harrison Ford, Aku Hirviniemi sekä Samuli Edelmann. 

       Kirjoittaja on elokuvien asiantuntija. Hän tarkastelee elokuvien historiaa monista eri näkökulmista. Hänellä on laaja tietämys aiheesta. Lähteitä on käytetty monipuolisesti, mutta Peter von Baghin asiantuntemus näkyy tekstissä. Kaikki tiedot täsmäävät meidän ennalta tietämiimme tietoihin eli tämä teos on todella luotettava. Teoksessa on paljon faktaa, mutta jokaisessa asiassa kirjoittaja kertoo oman mielipiteensä.

Kouluruoan ongelmat ja haitat

Monien ystävieni ja aikamonen muunkin nykynuoren mielestä kouluruoka on todellinen ongelma kouluissamme sillä sen maku saattaa joskus olla ihan muuta mitä saattaa odottaa. Maha kurniessa kaverusten kanssa kävellessämme ruokalaan huomaamme ihanan juustoisen silakka mössön jonka maku on aivan selkääraapiva. Tällainen ruoka ei tuota hyvää mieltä ja nälkä jää kaivertamaan loppupäiväksi ellei ole rahaa tepastella kaupan lihapiirakka hyllylle.

       Olisikohan mitenkään mahdollista että kouluruokaan saataisiin jonkinsortin paraneminen joskus? Kuulemma kouluruokaan käytetään kutakuinkin 80s per oppilas tai jotain sinne päin, ja sen lisäksi mitä on kuullut toisaalta, niin vankiloidenkin ruokaan käytetään enemmän rahaa kuin koulujen. Eikö sen pitäisi olal toisinpäin? Jos vaikka 1e per oppilas, mikäli se näin siis oli. Niin saataisiin maittavammat ruoat jokaisen koululaisen elämään, ja näin nuoret saattaisivat säästää rahaa jottei kaikki rahat mene kaupan karkkihyllyyn. 

       Aika moni nuori on varmasti tätä mieltä, ja monet aikuisetkin saattavat myös olla tätä mieltä ettei se kouluruoka aina maitakkaan. Ei ole hienoa olla loppupäivää maha möristen koulun penkillä.