maanantai 30. syyskuuta 2013

Lukittuna parvekkeelle - Parvekejumalat (Versio 2)

Anja Snellman on suomalainen kirjailija, hän on syntynyt Helsingissä vuonna 1954. Anja Snellman kirjoittaa enimmäkseen romaaneja, mutta hän on myös kirjoittanut kaksi osuvaa runoteosta. Hänen kirjojaan on käännetty 14:lle eri kielelle. Snellman on palkittu kirjallisesta urastaan Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2007.

      Kirjan nimi on "Parvekejulamat", kirjan kustantaja sekä julkaisija on Kustannusosakeyhtiö Otava 2010. 

      Teoksen miljöö sijoittuu Itä-Helsingin lähiöön sekä Helsinkiin itseensä koska päähenkilö käy siellä koulua. Kirjan keskeisimmät henkilöt ovat romanimuslimitaustainen Anis F. Muumi sekä Alla Pohjola, joka yrittää hakea turvaa islaminuskosta. Päähenkilöiden Aniksen ja Allan tarinat kirjassa kerrotaan vuoroluvuissa. Molemmat tarinat kiteytyvät toisiinsa hienolla tavalla kirjan mietteliästä ja toisaalta kamalaa loppua kohde. Kirjan tapahtuma-aika on elokuusta joulukuuhun vuonna 2008.

      Kirjassa valtaa käyttävät päähenkilön Anis F. Muumin perheenjäsenet sekä Helsingin asukkaat. Vallankäyttö kohdistuu eniten päähenkilö Anikseen. Aniksen perhe perustelee vallankäyttöään islaminuskon näkökulmasta. Itä-Helsingin asukkaat käyttävät itse tuottamaa valtaa muualta tulleita vastaan tekemällä heille kiusaa mm: kiusaamalla sukunimestä. Vallankäytön seurauksena kirja saa karmaisevan sekä ahdistavan lopun. Aniksen perhe käyttää häntä hyväkseen teettämällä hänelle liian paljon kotitöitä sekä kieltämällä häneltä lähes kaiken mitä murrosikäisen nuoren naisen tekisi mieli tehdä.
 
     Jos olisin itse samassa tilanteessa kuin Anis, niin en tiedä itsekkään miten selviytyä. Tyttö on ulkomaalaistaustainen mikä altistaa hänet vaaralle tulla kiusatuksi koska on erilainen. Myös hänen kotiolot ovat todella ankarat, sillä perhe seuraa islaminuskoa todella tarkasti. Kirja ei kerro kenenkään mies henkilön taustaa tai tarinaa tarkasti. Aniksen identiteettiin vaikuttaa monet tekijät kuten hänen kotinsa, sekä kaikki ulkopuoliset vaikutteet kuten koulu sekä kaverit. Mielestäni kirjassa miehet ovat arvomaailmassa korkeammalla kuin naiset sillä he käyttävät valtaa naishenkilöihin enemmän kuin omaa sukupuolta oleviin.
   
     Teoksen teema on ajankohtainen, sillä kovasti pinnalla ovat ihmisarvoihin sekä tasa-arvoon kohdistuvat kysymykset. Mielestäni kirjassa on todella hienosti kuvailtu eri kulttuurista tulleen perheen elämää arkisessa Helsingissä ja sitä miten Helsinki "muukalaisia" koettelee. Kirjassa esiintyy kotiväkivaltaa mutta, mielestäni se ei ollut niinkään keskeisessä osassa teosta. Päähenkilön Anis F. Muumin isä sekä veli muun muassa lukitsivat Aniksen parvekkeelle, mistä sitten loppujen lopuksi kirja saa myös nimensä. Oli todella erilaista lukea teosta jonkun muun kulttuurin näkökulmasta ja heidän tavoistaan. Aniksen isä on todella ankara ja noudattaa omaa uskontoaan eikä salli oikein mitään mitä hän tuntee vääräksi. Anis on ikäänkuin kodin oma pieni orja, jolla ei ole oikeuksia. Äidin ja isän pahanolon tunteet kohdistuvat Anikseen mutta eivät hänen veljeensä. Anis on sopeutumaton. 

    Oma mielipiteeni kirjasta lukukokemuksena oli varsin miellyttävä. Anja Snellman oli käyttänyt hyvää kieltä kirjoittaessaan tätä teosta. Tykkäsin todella paljon siitä, miten teoksen kieleen oltiin sekoitettu hienosti toisen kansallisuuden kieltä. Teos laittoi miettimään, mitä kaikkea ihmiset voivat tehdä uskoakseen lujasti omaan uskontoonsa, ja miten se vaikuttaa koko perheen elämään. Kirja oli kerrassaan loistava lukukokemus, vaikkakin alussa oli hiukan vaikea päästä itse kirjaan kiinni, sillä kappaleet ja niiden jaottelu päähenkilöiden sekä ajan mukaan oli hämmentävä. Teoksessa hypittiin joulukuusta elokuuhun ja elokuusta taas marraskuuhun. Muuten romaanissa ei ollut mielestäni oikein mitään aihetta kritiikkiin. Totta kai joitakin pieniä asioita olisi Anja Snellman voinut jättää pois, mutta nekin asiat kuitenkin toivat teokseen oman pienen lisäyksen. Tykkäsin myös todella paljon siitä, miten melkein kaikkea kuvattiin tytön näkökulmasta ja siitä, mitä hän joutui kokemaan ollessaan se sopeutumaton ja ikään kuin olematon hänen perheelleensä.

    Suosittelen kirjaa kaikille innokkaille lukijoille! Kuitenkin omasta mielestäni kirja voisi olla kohdistettu vanhempaan ikäryhmään sänky luettavaksi. Saapahan jotakin miettimistä kirjan lopuksi kun käy nukkumaan että onko kaikki sitä miltä näyttää.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Lukittuna parvekkeelle - Parvekejumalat

Anja Snellman on suomalainen kirjailia ja hän on syntynyt Helsingissä vuonna 1954. Anja Snellman kirjoittaa enimmäkseen romaaneja, mutta hän on myös kirjoittanut kaksi osuvaa runoteosta. Hänen kirjojaan on käännetty 14 eri kielelle. Snellman on palkittu kirjallisesta urastaan Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2007.

      Kirjan nimi on "Parvekejumalat". Sen on kirjoittanut Anja Snellman ja kustantajana sekä julkaisijana toimii Kustannusosakeyhtiö Otava. Kirja on julkaistu vuonna 2010 ja se kuuluu kirjalajiin romaanit. Painopaikkana on Otavan Kirjapaino Oy Keuruu 2010. 

      Teoksen miljöö kohdistuu Itä-Helsingin lähiöön sekä Helsinkiin itseensä koska päähenkilö käy siellä koulua. Kirjan keskeisimmät henkilöt ovat romanimuslimi taustainen Anis F. Muumi sekä Alla Pohjola, joka yrittää hakea turvaa islaminuskosta. Päähenkilöiden Aniksen ja Allan tarinat kirjassa kerrotaan luku toisensta jälkeen. Molemmat tarinat kiteytyvät toisiinsa hienolla tavalla kirjan mietteliästä ja toisaalta kamalaa loppua kohde. Kirjan aika jaottelu on elokuusta joulukuuhun vuonna 2008.

      Teoksen teema on ajankohtainen sillä kovasti ovat huudossa ihmisarvot, tasa-arvo sekä kotiväkivalta. Mielestäni kirjassa oli todella hienosti kuvailtu eri kulttuurista tulleen perheen elämää arkisessa Helsingissä ja miten se "muukalaisia" koittelee. Kirjassa esiintyi kotiväkivaltaa mutta mielestäni se ei ollut niinkään keskeisessä osassa teosta. Päähenkilön Anis F. Muumin isä sekä veli muunmuassa lukitsivat Aniksen parvekkeelle, josta sitten loppujen lopuksi kirja saa myös nimensä. Oli todella erilaista lukea teosta jonkun muun kulttuurin näkökulmasta ja heidän tavoistaan. Aniksen isä oli todella ankara ja noudatti omaa uskontoaan eikä sallinut oikein mitään mitä hän tunti vääräksi. Anis oli ikäänkuin kodin oma pieni orja, jolla ei ole oikeuksia. Äidin ja isän pahanolon tunteen kohdistuvat Anikseen mutta ei hänen veljeensä. Anis on sopeutumaton. 

    Oma mielipiteeni kirjasta lukukokemuksena oli varsin miellyttävä. Anja Snellman oli käyttäny hyvää kieltä kirjoittaessaan tätä teosta. Tykkäsin todella paljon siitä miten teoksen kieleen oltiin sekoitettu hienosti toisen kansallisuuden kieltä. Teos laittoi miettimään että mitä kaikkea ihmiset voivat tehdä uskoakseen lujasti omaan uskontoonsa, ja miten se vaikuttaa koko perheen elämään. Kirja oli kerrassaan loistava lukukokemus, vaikkakin alussa oli hiukan vaikea päästä itse kirjaan kiinni, sillä kappaleet ja niiden jaottelu päähenkilöiden sekä ajan mukaan oli hämmentävä. Teoksessa hypittiin joulukuusta elokuuhun, ja elokuusta taas marraskuuhun. Muuten romaanissa ei ollut mielestäni oikein mitään aihetta kritiikkiin. Tottakai joitakin pieniä asioita olisi Anja Snellman voinut jättää pois, mutta nekin asiat kuitenkin toivat teokseen oman pienen lisäyksen. Tykkäsin myös todella paljon siitä miten melkein kaikkea kuvattiin tytön näkökulmasta ja siitä mitä hän joutui kokemaan ollessaan se sopeutumaton ja ikäänkuin olematon hänen perheelleensä.

    Suosittelen kirjaa kaikille innokkaille lukijoille! Kuitenkin omasta mielestäni kirja voisi olla kohdistettu vanhempaan ikäryhmään sänky luettavaksi. Saapahan jotakin miettimistä kirjan lopuksi kun käy nukkumaan että onko kaikki sitä miltä näyttää.

      

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Riemurahat

Farssi on todella onnistunut yhtenä draaman alalajina. Farssi on todella koominen sekä juoni selkeytyy loppua kohde. Farssit on yleensä todella nopeatempoisia sekä niissä käytetään sarkastista huumoria, joihin sisältyy paljon väärinkäsityksiä. Riemurahat oli todella onnistunut näytelmä farssina. Siinä oli paljon niitä elementtejä, joita farsseissa yleensä onkin. Nopeatempoinen, koominen, nopeita juonenkäänteitä. Jotta farssi olisi onnistunut, sen pitää saada katsomo nauramaan ja hymyilemään. Tämä Riemurahat näytelmä onnistui siinä mainiosti.
    
Lavastus oli onnistunut hyvin ja siinä käytettiin kaikkea mihin vain kädet saatiin kiinni, lattiasta portaiden kaiteeseen. Lavastukseen kuului huoneisto, joka kuului farssin päähenkilöille, Berginseille. Lavastuksessa oli yksi sohva, jonka ympärillä tapahtui kaikkea. Lavastuksessa oltiin myös otettu huomioon näyttelijöiden liikkumistavat. Paikkoja, joihin näyttelijät pystyivät menemään juonen ohella oli monia. Lavastuksessa oli kolme ovea, jotka kävivät melkeinpä koko ajan. Lavastus oli hyvin onnistunut.
     
Riemurahat näytelmässä esiintyi Lappeenrannan kaupunginteatterin oma väki. Lempihahmot minusta oli kaljumies, joka tykkäsi huutaa sekä itse päähahmo Henry Bergins, joka oli tunteiden vallassa ja sekaisin koko näytelmän ajan. Parhaiten mieleen jääneet kohtaukset olivat ne, joissa esiintyjät olivat sohvalla peiton alle piilottautuneita ja poliisi kävelee huoneistoon takaisin. Sekä kun mafiapomo astui huoneistoon ja huusi "CARTELLA, CARTELLA" ja alkoi ampumaan leluaseellaan.

Minulle jäi näytelmästä todella hyvä olo. Näytelmässä sai nauraa ja oli ilo katsella miten näyttelijöilläkin oli hauskaa esiintyessään sekä muiden katselijoiden ilmeitä katsomossa. Esitys ei ollut hurjan sekava, joten sitä pystyi seuraamaan ilman liikaa miettimistä että "mitä äsken tapahtui." Eikä siinä ollutkaan hirveästi aikaa miettiä sitä mitä äsken tapahtui sillä koko ajan tapahtui jotain uutta ja odottamatonta. Farssi oli minulle ihan uudenlainen näytelmä kokemus, joten oli todella hauskaa seurata sitä millainen näytelmämuoto se oikeasti on.