perjantai 26. lokakuuta 2012

Tiuhtin vastoinkäymiset urheilun parissa


Viisivuotta sitten Tiuhtilta murtui jalka, kun hän pelasi jalkapalloa Mikkelin raviradalla joukkuensa LePS:in kanssa. Murtumaa lähdettiin hoitamaan heti Mikkelin keskussairaalaan ja sieltä Tiuhti pääsi kotiin muutaman lääkärin vääntelyn jälkeen kipseineen päivineen. Tiuhti joutui pitämään taukoa jalkapallon parista muutaman kuukauden.
         Tiuhtin tauon loputtua, hän palasi joukkuensa tykö täynnä energiaa ja valmis uusiin matseihin. Tiuhti oli hieman ruosteessa muutaman kuukauden tauon jälkeen mutta täynnä palavaa tahtoa tottua kaikkeen uudestaan. Loppukaudesta Tiuhti oli saanut taas oman pelitatsinsa takaisin. Koulun liikunta tunnilla Tiuhti pelasi koripalloa kavereidensa kanssa ja he hyppivät trampoliinilta donkatakseen korkeammalta koriin. Tiuhti hyppäsi omalla vuorollaan ja hypystä tuli todella ilmava, kunnes jotain meni vikaan kun Tiuhti löi pallon koriin ja Tiuhti tippui kädellensä liikuntasalin lattialle. Tiuhtilta murtui vasen käsi. Opettaja kutsui ambulanssin ja Tiuhti lähti Lemin sairaalaan väänneltäväksi ja kipsattavaksi uudemman kerran.
        Tiuhtin onneksi hän ei joutunut luistamaan yhdestäkään kesän jalkapallopelistä, sillä oli talvi. Huonopuoli tässäkin oli koska Tiuhti rakastaa laskettelemista, mutta nyt hän ei pääse harrastamaan rakastamaansa lajia sillä hänen kätensä on murtunut. Kevät alkoi häämöttää ja Tiuhti sai kipsinsä pois ja sai taas alkaa harrastelemaan kaikkea mitä hän halusi, mutta Tiuhti alkoi varomaan kättään hiukan enemmän tämän jälkeen, ja miettimään kannattaako kaikkea tehdä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti